|
Alkuvaiheessa joensuulaisessa käsityökoulussa opetus oli täysin käytännöllistä, vasta
vuonna 1905 alkoi teoriaopetus yhdellä tunnilla mallipiirustusta viikossa.
Kun kudonnan opettajien koulutus käynnistyi Wetterhoffin työkoulussa vuonna 1890, pidettiin
piirustusopetusta erityisen tärkeänä, koska opettajien edellytettiin itse pystyvän
piirtämään ja suunnittelemaan malleja.
Piirustusharjoitusta tuli myös muissa oppiaineissa,
sillä kaikki muistiinpanot ja niihin kuuluvat piirustukset tehtiin käsin ja huolellisesti
musteella. Vähitellen piirustusopetuksen määrä lisääntyi kaikessa käsityökoulutuksessa,
ensin ammattipiirustus, johon kuului myös väriharjoittelu ja kuvioaiheet, ja jatkossa
vielä sommittelupiirustus. Joensuun kotiteollisuuskoulussa koulutuksen rakenne muuttui
vuonna 1975, jolloin teoria-aineiden määrä kasvoi ja aloitettiin mm. suunnittelun,
kuvallisen ilmaisun ja kulttuuritietouden opetus.
|