|
1900-luvun alkupuolella alkoi elintaso nousta ja kulutustottumukset muuttua. Elintason jakautumisessa oli
kuitenkin sekä yhteiskunnallisia että alueellisia eroja. Taloudellinen nousukausi
päättyi ensimmäiseen maailmansotaan ja sen mukanaan tuomaan pula-aikaan.
Uusi nousu alkoi kuitenkin jo 1920-luvun alkuun mennessä ja maailmansotien välinen aika
toi mukanaan monia uusia tekniikan sovellutuksia, mikä johti yleiseen
elintason nousuun ja mahdollisuuteen hankkia teollisesti tuotettuja tavaroita.
Sodan tuoma pula-aika elvytti taas vanhat taidot ja työtavat 1940-luvulla,
kun taas 1960- ja 70-lukujen voimakas yhteiskunnan muutos laski käsityön
arvostusta ammattina. Lisääntyvän vapaa-ajan myötä sen harrastaminen kuitenkin
yleistyi. Yksilöllisyyden ja luovuuden korostaminen 1980-luvulla näkyi
myös käsityön arvostuksena ja panostuksena koulutukseen:
ammattilaisten lukumäärä lisääntyi.
|